MEKA käytynä

Mediakasvatuksen kurssi on nyt käyty. Kurssi oli mielestäni mielenkiintoinen ja se sai minut oppimaan paljon uutta. Ensinnäkin kurssi sai minut kirjoittamaan blogia, mitä en olisi aiemmin ajatellut tekeväni. Kurssi sai minut tarkkailemaan mediaympäristöä ja omaa mediakäyttäytymistäni. Kurssi sai minut epäilemään medialukutaitoani, tajuamaan mediariippuvuuteni ja mediarutiinini sekä huolestumaan lasten mediakäyttäytymisestä. Lisäksi kurssi sai minut tajuamaan omat velvollisuuteni mediakasvattajana sitten kun opettajan pestissä olen. Blogistani käy toivottavasti ilmi, minkälaisia havaintoja onnistuin kurssin aikana tekemään.

Salkkareita perjantai-iltana

Vanhempien luona viikonloppua viettämässä ja löydän itseni perjantai-iltana katsomassa Salattuja elämiä. Huolestuttavinta ei edes ole se, että on perjantai-ilta vaan se, että oikeasti katson sarjaa, josta en ollenkaan pidä. Aloin miettiä syytä tälle ja tajusin, että mediahan on oikeastaan aika sosiaalista. Kuinka usein sitä tuleekaan pidettyä leffailtoja kavereiden kanssa, vaikka aivan yhtä hyvin elokuvan katselu onnistuu yksinkin. Usein huomaan myös juttelevani mesessä tai viestitteleväni facebookissa kaverin kanssa, jonka aivan hetki sitten näin. Netti alkaa olla yhtä kuin sosiaalisuus – olen vain klikkauksen päässä ystävistäni.


Internet on nykyään todella suosittu yhteydenpitoväline ja paikka yhteisöjen muodostamiselle. Internet mahdollistaa esimerkiksi myös omien mielipiteiden julkaisemisen ilman kalliita teknisiä välineitä tai taitoa. Erilaisten yhteisöjen kautta voidaan tavata helposti samoin ajattelevia ihmisiä. Pelien pelaaminenkin on lapsille ja nuorille ennen kaikkea mukavaa puuhaa yhdessä kavereiden kesken ja myös television ja videoiden katselu on osa sosiaalista toimintaa. Salokosken ja Mustosen (2007, 74) mainitsemien tutkimusten mukaan usein sellaisetkin lapset, joilla olisi ollut mahdollisuus katsoa televisiota yksin, katsoivat sitä mieluummin sisarusten, perheen ja ystävien kesken. Hyvän ohjelman kriteerit eivät liittyneet niinkään tiukasti ohjelmasisältöön vaan hyvä ohjelma tai elokuva oli sellainen, jota oli ollut hauska katsoa yhdessä kaverin kanssa. Niin, ehkä tämä selittää myös oman perjantai-iltani Salkkarien seuraamisen.

Lähteet:
Salokoski & Mustonen, 2007. Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin — katsaus tutkimuksiin sekä kansainvälisiin mediakasvatuksen ja - säätelyn käytäntöihin. Mediakasvatusseuran julkaisuja 2/2007.

Kompetentti mediakasvattaja

Media ei voi olla koulussa erillinen oppiaine, vaan kaikkien oppiaineitten on muututtava mediaympäristön muuttuessa niin, että niissä voidaan käsitellään median asettamia haasteita ja ottaa huomioon nykymedia (Laitinen 2007, 68). Ajatus on todella hyvä. Kuinka mahtavaa olisikaan, jos opettajat voisivat oman aineensa opetuksessa hyödyntää mediaa ja samalla opettaa oppilaille tietoisuutta omasta mediaympäristöstä,tietämystä median esitystavoista ja lisäksi mediaesitysten tulkinnan taitoja.


On hienoa, jos eri oppiaineissa voitaisiin tehdä esimerkiksi mediaa koskevia projekteja, joiden avulla opittaisiin median tekemistä. Projektina voisi tehdä vaikka lyhyen elokuvapätkän tai oman koululehden. Itselläni on vieläkin tallella koululehtiä, joiden tekemisessä olin mukana ja enkä ole niitä vielä lähiaikoina pois heittämässä. Melkein jokainen opettaja voi oppiaineestaan riippumatta käsitellä esimerkiksi sanomalehtiä, kuvia ja musiikkia tunneillaan: miksipä ei esimerkiksi saksan tunnilla voisi vertailla saksalaisten ja suomalaisten lehtien mainoksia tai analysoida jotakin saksalaista tv-sarjaa. Eri asia on sitten se, millä resursseilla ja valmiuksilla esimerkiksi kieltenopettaja voi olla samalla myös mediakasvatuksen opettaja?

Koska mediassa ja teknologiassa tapahtuu niin paljon muutoksia, ei opettajalla voi olla resursseja kouluttaa itseään kompetentiksi media-alan osaajaksi. Opettajalta vaadittaisiin aikaa eri median ilmiöihin ja tuotantotapoihin tutustumiseen, joka voi olla monelle opettajalle aikataulullisesti mahdotonta: niin sekä itsensä perehdyttämisen tai tarkkaan määriteltyjen opetussuunnitelmien kannalta.
Opetussuunnitelmaan voi olla melkein mahdotonta saada esimerkiksi erilaisia projekteja mahtumaan tai liittää tunnin aiheisiin kriittistä median tulkitsemista. Opetussuunnitelman perusteissa mediakasvatuksen osuuden tulisi toteutua sekä aihekokonaisuuksien että opetettavien aineiden tavoitteiden ja sisältöjen kautta.
Mutta onko kuitenkaan mahdollista luottaa siihen, että mediakasvatus tulee muiden oppiaineiden vanavedessä? Vai onko niin, että media opetuksen kohteena jää usein medialla opettamiseksi? Tulevana opettajana haluan todellakin yrittää ottaa opetuksessani myös mediakasvatuksen huomioon. Haasteellista se todellakin on ja saa nähdä saisiko Poliisikoira Rexistä jotakin syvällistä irti.

Lähteet:
Laitinen, Sirkka, 2007. Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta
Teoksessa: Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.

Kuvat vaikuttajina

Kuvat ja visuaalinen viestintä on läsnä melkein kaikessa, mitä me teemme. Kaupungilla kävellessä ei voi välttää suuria plakaatteja ja harvoja lehtiä voi selailla ilman, että mainossivut pomppaavat silmille. Televisiosta seuraamme liikkuvaa kuvaa ja internetissä kaikista sivuilla on oma visuaalinen ilmeensä.

Kuvien kautta muodostan käsitykseni monista asioista. En ole esimerkiksi koskaan ollut Afrikassa, mutta pystyn helposti lehdessä näkemäni kuvan perusteella sanomaan, että kirahvit ne siellä vaan savannilla kurkottelevat lehtiä puista.. ja enkä ala tätä mielikuvaa sen kummemmin kyseenalaistamaan. Median kuvat kertovat meille suuren osan todellisuudesta ja muokkaavat maailmankuvaamme. Mediassa esiintyvät kuvat ovat jopa niin vaikutusvaltaisia, että ne muokkaavat käsitystämme siitä, miltä meidän tulee näyttää. Kuvat ovat niin vaikutusvaltaisia, sillä niitä kohtaan harvoin osaa olla kriittinen. Tottakai esimerkiksi julkkisten ja mallien silotteluista kuvissa on tietoinen ja erilaiset kuvankäsittelynohjelmatkin ovat tuttuja, mutta monien kuvien kohdalla tämä unohtuu. Näin esimerkiksi uskon helposti kaikki uutisten yhteydessä esitetyt kuvat tosiksi

Kuvat ovat melkein aina kontekstisidonnaisia ja niihin liittyy sekä tekstiä että ääntä. Hyvänä esimerkkinä on televisio, jossa kokonaisuus muodostuu kuvasta ja äänestä: jos toinen puuttuu on viestin vastaanottaminen hankalaa, jopa hyvin ärsyttävää. Ensimmäisenä mieleen tulee kauhuleffan katsominen, joka tuntuu aivan mahdottomalta joko ilman äänitehosteita tai ilman kuvaa. Ja tarkemmin asiaa ajateltuna en ehkä kestäisi katsoa sen enempää draamaa kuin komediaakaan tällä tavoin: kuva saa ihmeellisesti blokkaamaan valmiiksi naurettujen tv-ohjelmien naururemakatkin. Kuitenkin kun televisiosta kuuntelee pelkkiä ääniä, huomaa hyvin nopeasti, kuinka monia ääniefektejä tavallisesti jättää kokonaan huomioimatta. Ilman kuvaa myös mielikuvitus joutuu aivan eri tavalla töihin, vähän niin kuin kirjaa lukiessa. Televisio on juurikin niin helppo ja suosittu ajanviettotapa, sillä se ei vaadi kovinkaan paljon luovuutta tai mielikuvitusta.