Omana peruskouluaikanani ei ollut vielä minkäänlaista puhetta mediakasvatuksesta tai muista vastaavista termeistä. Tuskin olisin osannut siihen alakoululaisena huomiota kiinnittääkään, mutta sinä aikana opetuksessa hyödynnetyn tietotekniikan tai muiden medioiden vähyyden perusteella uskallan näin väittää.
Alakoulussa muistan oppineeni käyttämään tietokonetta.. tai no tarkemmin ajatellen taisimme oppia kirjoittamaan tietokoneella. Yläasteen alkaessa olin kuitenkin jo päässyt tutustumaan nettiin ja silloin meillä taisi olla kotonakin jo nettiyhteys. Silloin netissä roikkumiseen oleellisempana asiana kuului chattailu – Kiss FM chat room oli silloin se juttu. Siellä sitä juteltiin joko uusien tuttavuuksien kanssa tai juuri äsken koulussa nähtyjen kavereiden kanssa. Kumma kyllä chattailun lisääntymisestä huolimatta en muista kenenkään erityisesti toitottavan sen vaaroista. Koska netistä piti maksaa joka minuutista, tuli vanhemmilta yleensä melko tiukat aikarajat netin käyttöön, mutta käyttämiäni sivustoja ja niiden sisältöä ei kuitenkaan valvottu. Netti taisi olla melko uusi juttu vanhemmillenikin ja niinpä luulen, että olin hyvin nopeasti heitä taitavampi netin hyödyntäjä. Yläasteella ja lukiossa käytiin tietotekniikkakurssi, mutta en silti muista kovin montaa tehtävää, jotka olisivat esimerkiksi palautettu koneella tehtynä. Jos miettii muita medioita, niin eipä niitäkään opetuksessa paljoa hyödynnetty. Sanomalehtiä hyödynnettiin silloin tällöin äidinkielessä, jolloin niistä piti etsiä kiinnostavia uutisia. Nopeasti sivuttiin myös mainonnan eri keinoja ja niiden kriittistä tulkitsemista.
Kupiaisen, Sintosen ja Suorannan artikkeli Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet (2007, 15) kertoo, että tokihan eri tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittäminen on jatkunut jo vuosikymmeniä ja itse asiassa monella eri termillä kutsuttuna. Artikkelin mukaan minun alakouluaikanani näkökulmaksi vahvistui viestinnän ja median ymmärtäminen kasvatuksen ja oppimisen välineeksi. Näin tieto- ja viestintätekniikan käyttö yleistyi oppilaitoksissa ja opetussuunnitelmaan tulivat mukaan myös esimerkiksi aiemmin mainitsemani ATK- kurssit.
Opettajan näkökulmasta katsottuna olen sitä mieltä, että oppilaita tulisi kannustaa eri medioiden hyödyntämiseen opiskelussa. Tulevana kielten opettajana kannustaisin saksan opiskelijoita vaikkapa katsomaan Poliisikoira Rexiä ja Marienhofia, ruotsinopiskelijoita lukemaan Dagens Nyheteriä ja kuuntelemaan in-versiota Kentistä. Alakoulussa sijaisena ollessani sain todeta, kuinka edistyneitä lapset nykyään ovat esimerkiksi tietokoneen käytössä. Viidennen luokan oppilaat käyttivät sujuvasti moodlea vastaavaa yhteisöä ja kirjoittivat sinne esimerkiksi kielten aineita. Lapset taitavat tänä päivänä oppia eri medioiden hyödyntämisen aivan itsestään ja paljon aikaisemmin kuin minun alakouluaikanani. Artikkelikin kuvaa 2000-luvun mediakasvatuksen lähinnä verkostoitumisen, eri medioiden yhdistymisen ja uuden digitaalisen kulttuurin tutkimuksena, jossa lähtökohtana ovat lasten ja nuorten mediasuhteet (Kupiainen, Sintonen ja Suoranta 2007, 15 –16).
Lähteenä käytin kurssin kirjallisuutta: Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti